Perilla ollaan monien mutkaisten vaiheiden jalkeen. En ryhdy niita tassa sen tarkemin kuvaamaan, kuin etta tuli tuntuma mita on matkustaminen.

Noin 40 tuntia valvomista takana, kun paasin vihdoin Kathmanduun. Ensimmaisena eteen avautui mahtava vuorimaisema. Tiesin olevani perilla. Leveat hymyt naamalla tovereitten kanssa suunnattiin tayttamaan viisumihakemuksia. Ensimmainen ja todellinen kosketus maahan tuli, kun matkasimme kohti majapaikkojamme. Taalla liikennekulttuuri on jotian aivan muutan kuin suomessa. Torvet soi ja mennaan sielta mista paasee. Katselimme suut auki paikkaa ja uutta kotikaupunkiamme. Vuokraemantamme tarjosi meille aterian ja siina tuntija purettiin. Tuskin tulee olemaan tulevaisuudessa yhta mahtavaa vuokraemantaa.

Nyt muutama paiva takan elamaa taalla ja kaikki on alkanut rullaamaan aika normaalisti. Lamminta on, sellainen suomen mittapuulla helteinen kesapaiva. Illat on sitten viileita kun aurinko laskee. Aurinko muutenkin maarittelee taalla milloin paivan touhut alkaa ja milloin hiljenee.

Harkkapaikkoihini tutustuin tanaan. Tulen olemaan kahdessa paikassa. Ma-ke koulussa ja to-pe tyttojen lastenkodissa. Mukavilta paikoilta vaikuttaa molemmat.

Luulen, etta aika taalla tulee menemaan hulinalla ohi joten taytyy ottaa kaikki ilo irti. Ihmiset ovat taalla muuten aivan ihania. Hymya riittaa!

:) jo hieman ruskettunut matkalainen