Mitäs tässä onkaan tapahtunut? Normaaliin tapaan on arki jälleen rullannut. Vähän tuli jännitystä matkaan, koska alkuperäinen lentomme peruttiin ja sitten pitikin selvittää, että mites sitä kotiin päästään. Finnair oli siis perunut meidän alkuperäisen 13.5. lähtevän lennon ja se lähteekin nyt 12.5. Piti sitten lähteä Indian Airlinesin toimistoon siirtämään lentoamme täältä Kathmandusta päivää aiemmaksi. Toimistolla setä ei hyväksynyt meidän vanhoja lippuja eikä voinut koneeltaan tarkistaa uusia, joten takasin ja tulostelemaan uusia todisteita. Tulostaminenkaan ei mennyt ilman mutkia. Suoraan ”pääkoneelle” jossa on, tulostin ei voinut tulostettavia lähettää vaan ne piti ensin siirtää muistitikulle. Toisella koneella toimi muistitikku, mutta toisella ei ja siinä koneessa missä toimi muistitikku ei toiminut Word. No siinä sitten ensin toisella koneella kopio tulostettavat Wordille ja lähettää ne sähköpostilla sille, joka oli koneella jossa muistitikku käy. Lopulta tulosteet näpeissä mentiin takaisin toimistolle. Siellä meidät hetken odottelun jälkeen ohjattiin tärkeän sedät luo. Hän naputteli hetken konettaan ja sitten kysyi meiltä: What do you want? I want to go home…? :D Asiamme selitettyä saatiin oudon näköinen paperi ilman mitään lentoyhtiön leimoja tai nimiä, johon oli laitettu neljän eri henkilön lento Kathmandu-Delhi. Eiköhän me sillä päästä.

Tasan ei mene onnenlahjat tässä maassa. Käytiin viettämässä aamu eräässä ”katulasten ruokintapaikassa” Paikka on siis tarkoitettu lapsille, jotka tulee todella huono-osaisista perheistä ja ovat vaarassa joutua kadulle. Tuo paikka tukee lasten koulunkäyntiä ja lapset saa paikassa ruokaa ennen kouluun menoa. Aamulla lapset tulee sinne seitsemän kieppeillä ja tekevät paikassa läksyjään tai saavat muuten vaan opetusta eri asioissa. Lisäksi heille järjestetään kaikenlaista mukavaa toimintaa. Mentiin sitten tutustumaan erääseen kunnan kouluista, joita suurin osa noista lapsista käy. Täällä voi joko käydä kalliimpia yksityiskouluja tai kunnan halvempia kouluja. Kun päästiin koulun pihaan ja kaverini esitteli, että tässä se koulu on, niin minun täytyi vielä oikeasti tarkistaa, että siis TÄMÄ? Koulussa ei ollut osittain kattoa, lattiat oli irtotiiliä, luokissa ei ollut kuin onnettomat pulpetit ja opetuksen taso menee jossain alle hyvän. Ei näin voi mennä?! Mutta niin se vaan menee. Tämä maa on nykyään kuningas syrjäytettyä demokraattinen, mutta kukaan ei oikein ole ymmärtänyt mitä demokratia tarkoittaa. Suurin osa näkee sen niin, että jokaisella on oikeus haalia omia oikeuksia itselleen ja tehdä mitä lystää. Riittää ihmettelemistä siinä, mistä ne lapset repii sen iloisuuden ja reippauden jolla suunnataan kouluun. Kyllä itse hiljenee miettimään niitä miljoonia valituksia omia kouluja kohtaan.

Harkka Sophia Homessa on nyt paketissa. Haikein mielin jätettiin jäähyväiset tuossa viime perjantaina. Ostettiin tytöille lahjoiksi vihkoja, lyijy- ja värikyniä, kumeja, tarroja, kimalleliimoja ja tehtiin valokuva-albumi yhteisistä hetkistä. Kova oli karsinta kaiken kaikkiaan kuudensadan kuvan joukosta. Kova ikävä tulee vielä jossain hetkessä tyttösiä.

Eilen sai kuunnella aurinkoa palvoessa, miten joku ”guru” opetti seuraajiaan. Melkein naapurissa oli menossa joku tuhansista hindutapahtumista ja opetus ja laulanta kuului selkeästi meille asti ja sitä jatkui yömyöhään. Aamulla heräsin 5 kieppeillä aamulaulantaan, mutta uni onneksi vei voiton.

Lomasta nautitaan nyt vielä tuleva viikko. Paljon on vielä tekemistä ja piti tehdä ihan kalenteriin aikataulu. Piti myös merkata harjoituspakkauspäivä. Saa nähdä miten tavarat asettuu rinkkaan ja miten paljon vielä on varaa hankkia lisää. Loma alkoi perinteisissä merkeissä. Ensimmäisen kerran täällä oloaikana heräsin sateen ropinaan. Koko aamun 5 eteenpäin satoi ja kunnolla. Pelottaa, että saako happimyrkytyksen, kun tänään lähtee liikenteeseen. Kaikki se roska, lika, pöly ja moska on huuhtoutunut vähän sivumpaan.  Kun siis tuolla kaduilla niin luulin olevani aivan uudessa kaupungissa, kun vuoret näkyi ja värit myös. :D