Perjantai  aamu valkeni kello 4.00. Täällä matkustamiseen ja liikkumiseen on varattava aina ekstra aika jos sinun täytyy olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan, koska ikinä ei tiedä miten täysiä bussit on ja miten kauan kestää, että ensimmäinen taksi sattuu kohdalle. Tällä kertaa meitä onnisti ja aivan kotinurkilta löytyi takseja ja kuskeja nukkumasta autoissaan. yksi kuskeista oli jo hereillä ja kyseltiin jos hän voisi viedä meidät Thameliin (Kathmandun ydin), mutta hän ei tuntenut paikkaa jonne halusimme joten kävi herättämässä kollegansa, joka tiesi paikan. aamu mittarilla matkattiin ja päästiin perille hieman ylihinnalla, mutta annetaan se anteeksi ja ihan ymmärrettävää jos joutuu aamu 5 kieppeillä kuskaamaan länkkäreitä ja vielä mokomat keksivät kysyä mittarin käyttöä. Aamuteet juotiin matkanjärjestäjän toimistolla josta sitten meidät saatettiin oikeaan bussiin. Matka kohti Chitwanin luonnon puistoa ja norsuja saattoi alkaa.

Matka oli pitkä, hikinen ja pomppuinen. Tiedätte miten ahdasta on matkustaa täydessä bussissa ja miten pieni on jalkatila. Täällä se on vielä pienempi ja ahtaampi. Busseissa on myös jokin kirous, koska aina kun ollaan matkattu, niin vähintään parin tuolin selkänoja valuu itsestään taaksepäin ja siinä saa olla vähän väliä nostelemassa, ettei litistä takana olevaa. Ilmastointi hoidettiin bussissa perinteisillä tuulettimilla. Iloa niistä ei kauaa riittänyt, koska ilma jota ne puhalsi, oli vielä kuumempaa kuin mitä ulkoa tuli. Jousitukset on aivan turhaa. Tie oli loppumatkasta aika töyssyinen ja välillä unen rajamailta palasi todellisuuteen, kun oikeasti pomppasi ilmaan penkillän. Mitä lähemmäs määränpäätä päästiin, sitä enemmän alkoi hiki virrata sillä suuntasimme kohti etelää ja Intian rajaa. Perille päästyämme bussista ulos päästyä iski vastaan trooppinen helle. ilma oli kuin huonosti lämmitetty sauna. Jo pelkkä hengittäminen sai hien virtaamaan selkää pitkin kuin Amatsoni konsanaan. Guest housemme jeeppi oli meitä vastassa ja sinne paukkauduttiin.

Majoittumisen ja onnettoman suihkuyrityksen jälkeen syötiin ja lähdettiin tutustumaan Tharujen elämään. Tharut on yksi monista ”heimoista”, joita nepalissa elää. Kuljettiin pitkin kylän raittia ja katseltiin elämän menoa. Lopulta saavuttiin piikkilanka-aidalle, joka ylitettiin villin silta-tikas-yhdistelmän avulla. Viimeisten joukossa saavutin porukkamme seisomassa rivissä kamerat ojossa. Edessämme oli NORSU!!! Oltiin päästy norsuhoitolaan. Siinä katseltiin noita suuria ja lempeitä jättejä, joita tulisimme kohtaamaan viikonlopun aikana useaan otteeseen. Matka norsujen luota jatkui viidakon uumeniin. Huom! VIIKADAKON ei METSÄN! Puuvilla pelloilla naiset ja lapset poimivat tuota arvokasta villaa talteen, jotta mekin saadaan kietoutua lämpimiin ja mukaviin vaatteisiin.  Viidakosta selvittyämme istuimme iltaa joen rannalla ja katseltiin kuinka aurinko laskee. Illallinen jäi tältä matkalaiselta väliin, koska matkan ja helteen yhteisvoima oli tälle hyisen Suomen kasvatille liikaa ja silmät ei enää pysyneet auki. Nukkumaan ei kuitenkaan niin vain menty sillä pimeässä alkoi kuulua epämääräistä ääntelyä. Valossa näin yöpöydällä sellaisen 10cm kokoisen lutikan. Kerrankin oli Lonely Planetin matkaoppaasta aivan käytännön hyötyä sillä kirja lenteli pitkin huonetta tavoittaen tuota mörköä. Lopulta selvisin voittajana ja saatoin vaipua uneen.

Aamulla herätys oli ennen puoli seitsemää sillä suunta oli kohti krokotiilijokea. Kanootit oli tehty puusta, ne oli kapeita ja ohuita. Pieni ylimääräinen keikautus saattoi kaataa sen. Lilluttiin menemään jokea. Meillä oli oma kuljettaja joka ohjasti venettä taidolla ainoastaan pitkän tikun avulla. Opin myös sen, että krokotiilit asuu koloissa. Joen pientarella oli koloja joista yritettiin kurkkia herra tai rouva rkokoa. Lopulta odotus palkittiin ja paikallisten lumpeitten keskellä makasi komea yksilö kita auki odottamassa ateriaa. Hieman eteenpäin päästyä nähtiin joessa yksinäinen sandaali…

Joelta matka jatkui viidakon uumeniin. Matkalla nähtiin termiittikekoja ja puita, jotka hauskasti kietoutuu toisen puun ympärille. Nähtiin myös sarvikuonon jälkiä. Matkamme muuttui suureksi tiikerijahdiksi sillä polulle osui tuoreet tiikerin jäljet. (vai oliko opas käynyt ne piirtämässä aamulla) tiikeriä ei koskaan nähty. Viidakosta tupsahdettiin norsujen äitiys keskukseen. Pienet vauvanorsut kipitteli ja leikki aitauksissa. Yksi kävi ihan tervehtimässä. Siinä paiskattiin kättä ja kärsää tervehdyksenä.

Matkamme jatkui kohti koko matkan ja koko kolmen kuukauden odotusta. Suuri hetki oli käsillä, sen tunsi joka solussa asti. Samaisen joen varrelle jossa edellisenä iltana katseltiin auringon laskua, alkoi saapua norsuja. Siinä sitten ei auttanut muu kuin kavuta koroketta apuna käyttäen norsun selkään. Pahaa aavistamattomat länkkärit rivissä norsun selässä sai sellaisen suihkun, ettei paremmasta väliä. Norsu suihkutti vettä kärsällään selkäänsä jossa iloiset ja haltioituneet matkalaiset sai vedet päälleen. Norsu tallusteli sitten hieman syvemmälle ja alkoi kallistua veteen, jolloin selässä olijat kipattiin veteen. Uskomatonta, mutta niin totta!!! Uida norsun kanssa ja istua sen selässä.

Tuon uskomattoman kokemuksen jälkeen lähdettin hotellille suihkuun ja syömään sillä päivä oli vasta puolessa välissä. Syötyämme lähdettiin jeeppisafarille. Viiden tunnin aikana nähtiin sarvikuonoja, apinoita, lintuja vaikka millä mitalla, biisoni (se oli iso tapaus sillä opas ja kuski nousi auton katolle sitä katselemaan, krokotiileja ja pahin kaikista HIIRI. Käytiin krokotiilien kasvatuskeskuksessa katselemassa niitä hassuja pötkylöitä. Siellä eleli myös aitauksessa tiikeri, jonka äiti oli tappanut viisi ihmistä. Oppaamme kertoi, että jos tiikeri kerran pääsee ihmisveren makuun se, ei siitä halua luopua. Olemme siis oikeita tiikerin herkkupaloja. Tämä yksilö siis vietti elämäänsä aitauksessa, koska oli pienenä saanut maistella ihmistä. Safarin lopuksi päästiin aavikkorallin makuun. Chitwanissa on satanut viimeksi 8kk sitten joten on aika kuivaa. Loppumatkasta tie oli pelkkää uimarannan hiekkaa ja sehän pölisi ja sitä oli joka paikassa.

Suihkun kautta syömään nepalilaista ruokaa. Suihkuun pääsyä odotellessa juotin kulkukoiraa (kai) pullosata, kun raukka oli kuin kuollut. Illalla oli vielä tharujen perinteinen tanssiesitys, mutta jälleen oli matkalainen ja hänen seurueensa unen partaalla jo lautasen äärellä joten vuode kutsui. Olihan sentään koettu ja nähty sinä päivänä enemmän kuin osasi odottaa.

Sunnuntai valkeni 6 kieppeillä. Kunnon matkalainen ei nuku pitkään. Lähdettiin ratsastamaan norsuilla. Norsun selässä oli laatikko jonne mahtui neljä ihmistä. Istuttiin siellä kuin syöttötuolissa. Vaaputtiin pitkin viidakkoa. Nähtiin sarvikuono äiti ja vauva aivan läheltä. Pian tuon kaksikon oli piirittänyt varmaan 9 norsua. Matka oli hauska ja heiluva. Mikään tasainen kulkuväline norsu ei ole, mutta kyllä se auton ja pyörän voittaa. Norsumme kehräsi menemään, jaloissa vaan tuntui tärinä, kun eläin purisi.

Kotimatka kohti Patania ja Kathmandua meni pikkubussilla. Vauhdin hurman saatoi tuntea hiekkana silmissä ja hiuksissa.

Chitwanissa viikonloppu teki todelliseksi ne lapsuuden Viidakkokirja kuvitelmat. Jo se, että näkee norsun on iso juttu.  Mutta kun pääsee silittämään tuota jättiä. Puhumattakaan siitä, että pääset uimaan sen kanssa niin silloin pelataan jo aivan muissa sarjoissa. Norsu tuntuu hassulta. Sellainen todella paksu nahka ja kuiva. Selkään on alkuun outo kiivetä sillä kiipeilee elävän otuksen päällä. Tunne on hassu, kun norsu lähtee liikkeelle ja tuntee joka liikahduksen menneessään. Vedet kärsästä päälle on sitten taas oma juttunsa.

Pieni paljastu teille, jotka tunnette Viidakkokirjan. Tarinan poika Mowgli asuu nykyään Nepalissa, Chitwanissa ja tunnetaan nimeltä Kumar. Hän on siellä Retkioppaana ja opasteli meitäkin noihin kaikkiin mahtaviin seikkailuihin.

Nyt alkaa tuntua siltä, että reissu olisi paketissa. Retki jota on eniten odottanut ja voitti odotukset tuhat kertaisesti. Eihän tässä toisaalta olekaan kuin kolme viikkoa ja sitten alkaa olla lähtö käsillä. Voisiko joku kertoa mihin on mennyt tämä aika?

Suosittelen ystävät, että jos joskus ei ole mitään tekemistä niin pakkaatte reppunne ja lähdette vähän etemmäs katsomaan maailmaa. Paljon joutuu laittamaan itsestään likoon ja luopumaan länsimaalaisesta ylellisyyksistä, mutta lupaan, että se maksetaan takasin monin kerroin. Saa vähän uutta näkökulmaa elämään ja pääsee ehkä kokemaan asioita joista saa vain kotisohvalla haaveilla. Pääsee myös haistamaan miltä haisee oikeasti pahat hajut ja hyvät. Maistamaan maailman makuja vahvoilla mausteilla. Ei minusta varmaan koskaan mitään maailman matkaajaa tule, mutta aina on elämässä vuosia joista ottaa päiviä itselleen.

Täällä ollessa on myös tajunnut sen miten tärkeä koti on. Voisi olla huolissaan jos ei olisi jo pieni kaipuu kotinurkille. Tiedän sen, miten siellä minua jo kaivataan ja lasketaan ehkä päiviä, että tulen takaisin. Itsekin olen jo ilolla lähdössä kotiin, mutta ennen sitä nautin täysillä näistä kolmesta viikosta täällä mahtavassa maassa, jossa voit mennä hytisemään maailman katolle tai hikoilemaan ja uimaan norsujen kanssa tropiikkiin.

 

p.s. Itsekin tässä hoksasin, että ensi viikolla on jo vappu joten eihän siellä enää mitään loskaa ole. Ainakaan paljoa. :D Vappukin todella on jo ensi viikolla. Huh.